Monesti pelkkä pesu sopivilla kiinteistönhuoltoaineilla riittää puhdistamaan rakennusten ulkopintoja, eikä isompaan remonttiin tarvitse ryhtyä. Jos maalipinta on ehjä, huoltopesu riittää yleensä palauttamaan sen alkuperäisen värin. Rahaa säästyy, kun puhdistuksen voi hoitaa itse BioComb-tuotteilla.
Mustapilkkuista hometta ja vihertävää levää näkee monien talojen aidoissa, ulkoseinissä, ikkunanpuitteissa ja muissa rakenteissa. Kosteus ja pintaan kertynyt lika muodostavat suotuisat kasvuolosuhteet, joissa mikrobikasvustot pääsevät rehottamaan. Sokevan tuotepäällikkö Pia Puhk kertoo, mikä BioComb-tuote kannattaa valita rakennusten ulkopintojen puhdistukseen.
Eikö talon peseminen ulkopinnoilta ole ihan hölmöläisten hommaa?
Päinvastoin! Auton, ikkunoiden tai vaikkapa puutarhakalusteiden puhdistaminen on kaikille tuttua puuhaa. Ruotsissa ja Norjassa talojen huoltopesu on jo osa normaalia kunnossapitorutiinia, jolla kiinteistöjen arvoa pidetään yllä. Suomessa tapa on vasta yleistymässä. Helpoimmalla pääset, kun puhdistat pintoja säännöllisesti kunnossapitoasenteella eikä vasta sitten, kun on ihan pakko. Esimerkiksi pitkään jyllänneet homekasvustot saattavat jättää pintaan pysyviä värjäytymiä.
Mitä eroa on BioComb Puhdas Talo ja Puhda Julkisivu -tuotteilla?
BioComb Puhdas Talo pestään pois ja tulos näkyy heti. BioComb Puhdas Julkisivu taas jätetään pinnalle, jolloin itse työn osuus on paljon helpompi, mutta lopputulos näkyy vasta ajan myötä. Se puhdistaa pinnan mikrobikasvustoista tuulen, sateen ja ajan myötä.
Vaikuttaako ulkoverhoilun materiaali siihen, millä BioComb-tuotteella se kannattaa puhdistaa?
BioComb Puhdas Julkisivu, Puhdas Talo tai Home -puhdistusainetta voi käyttää kaikille rakennusten ulkopinnoille materiaalista riippumatta.
Missä voin käyttää BioComb Home -tuotetta?
BioComb Home -tuotetta voit käyttää ulkopinnoilla, joissa on mustapistehometta. Tuote ei valkaise tai muutoin haurastuta pintoja, eikä uudelleen maalaukseen ole tarvetta käsittelyn jälkeen.
Miten puhdistan kasvuston ja lian tummentaman aidan?
Jos maalipinta on muutoin hyväkuntoinen ja ehjä, voit tehdä huoltopesun Puhdas Talo tuotteella ja saat heti pinnat puhtaaksi. Jos pinnoilla on esimerkiksi vihertävää kasvustoa tai mustapistehometta, voit valita BioComb Puhdas Julkisivu tai Home -tuotteen. Ne puhdistavat pinnan ajan myötä.
Onko BioComb-käsittely vaaratonta?
Kyllä on. BioComb on tarkoitettu puhdistamaan, tuhoamaan ja ehkäisemään yksisoluiset mikrobikasvustot. Ympärillä olevat kasvustot on kuitenkin hyvä suojata tarpeen mukaan käsittelyn ajaksi. Monivuotisille kasveille voi kukintoihin ja lehtiin roiskeista tulla ns. ruostetäpliä. Eläinten tassuille ja paljaille jalkapohjille piha on taas turvallinen kuljeksia, kun roiskeet ovat kuivuneet. BioComb biohajoaa maaperään vuorokauden kuluessa.
Milloin BioComb-käsittely kannattaa tehdä?
Silloin, kun huomaat pinnoilla ensimmäiset merkit pintakasvustosta. Työ on aina helpompaa, mitä vähemmän on huollettavaa. Älä levitä tuotetta sateella, tai sen uhatessa lähitunteina. Myöskään kuumalla säällä ei kannata biocompata tuotteen nopean haihtumisen vuoksi. Parhaat käsittelyolosuhteet ovat puolipilviset, sateettomat päivät. Pyri ajoittamaan työ niin, että voit välttää käsittelyn aurinkoisella puolella, ettei aine kuivu/haihdu liian nopeasti.
HUOM! Käytä biosidejä turvallisesti. Lue aina merkinnät ja valmistetiedot ennen käyttöä.